Danja-Böy-Puhuva-Koira

Danja on meille vähän niin kuin "vahinkolapsi". Minun piti vain käydä katsomassa yhtä pentua ystäväni kanssa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olisin voinut vaikka seisoa päälläni ja joikua saameksi (jota en osaa sanaakaan) jos Danjan saaminen olisi sitä vaatinut, mutta tukku euroja riitti ja niin yllätin tyttäremme saapumalla kotiin suloistakin suloisempi sontaruisku mukanani. Tässä yhteydessä on aivan pakko ja asiaankuuluvaa kiittää miestäni, joka on yhteisen taipaleemme aikana osoittanut venyvää pinnaa ja pitkämielisyyttä useammankin kerran..

 Danja hurmasi meidät kaikki, siihen ei vaikuttanut edes se, ettei sillä ollut harmainta aavistustakaan sanomalehden syvimmästä olemuksesta. Sinnikkyys palkittiin, ja voimme jo hymyillen muistella aikoja, jolloin kakkakikkareita löytyi jopa kirjahyllystä. Danja on koiristamme nokkelin, akrobaattisin ja ehkä älykkäin. Sillä on jokin outo symbioosi mieheni kanssa. Se henkinen yhteys, joka noilla kahdella on, on melkein kadehdittavaa.